Rakennusala on työturvallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna haasteellinen ala. Rakennusalalla tapahtuu muuttuvien olosuhteiden vuoksi paljon tapaturmia ja lisäksi esimerkiksi korjausrakentamisessa korostuvat kemiallisista altisteista johtuvat terveysongelmat.

Työturvallisuus on huomioitava jo suunnittelussa

Rakennuttajan tulee rakennushankkeen eri vaiheissa huolehtia, että rakennustyö eri osavaiheineen suunnitellaan toteuttavaksi siten, että työt voidaan tehdä turvallisesti ja aiheuttamatta haittaa työntekijöiden terveydelle.

Rakennuttajan on laadittava turvallisuusasiakirja, josta ilmenee rakennushankkeen vaara- ja haittatekijät sekä työturvallisuutta ja työterveyttä koskevat tiedot. Rakennuttajan tulee huolehtia, että turvallisuusasiakirja pidetään rakennushankkeen aikana ajan tasalla.

Päätoteuttajan on rakennushankkeessa ennen rakennustöiden aloittamista tehtävä kirjalliset työturvallisuutta ja rakennustyömaa-alueen käyttöä koskevat suunnitelmat, joiden avulla rakennustyö eri osavaiheineen järjestetään mahdollisimman turvalliseksi ja huolehditaan, että työstä ei aiheudu vaaraa työmaalla työskenteleville ja muille työn vaikutuspiirissä oleville.

Työturvallisuutta ja rakennustyömaa-alueen käyttöä koskevat suunnitelmat on päätoteuttajan esitettävä rakennuttajalle ja pidettävä ajan tasalla.

Esimerkiksi rakennustyömaan koneellisesti tehtävät nostot ja käsin tehtävät nostot ja siirrot on suunniteltava ennakolta, että vältytään tapaturmilta ja henkilövaurioilta. Työssä käytettävät koneet ja työvälineet on valittava huolella.

alkuperäinen teksti: Työsuojahallinnon verkkopalvelu.

-tekijän pätevyys: rakennusmestari ja lakisääteiset asiat kerrottuna

-tavoitteena on kertoa rakennusalalla oleville henkilöille kuinka pitää huolta omasta ja muiden turvallisuudesta.

-päivitetty 18.01 2017

Onko kysymyksessä asiatieto vai mielipide?- asiatietoa.
sivu on laitettu verkkoon että jokainen ihminen voi sitä lukea vapaasti ja saada ilmaista tieto työmaan turvallisuudesta.

http://www.tyosuojelu.fi/tyoolot/rakennusala